Vapauden hinta
Voi kuinka
nykyään arvostankaan sitä sata vuotta sitten elänyttä suomalaista sisupussia, joka kuoli kuokka kädessään. Voin kuvitella, kuinka sydäntalven aikoihin kannettiin selkä vääränä puita tupaan
ja elukoille lämmintä vettä. Emäntä varmaan neuloi villasukkia kynttilänvalossa lasten mentyä nukkumaan. Isäntä kuunteli päätään puistellen radiota, joka osasi kertoa lumisateiden jatkuvan. Emäntä
kävi kohentamassa lasten peittoja ja päästi koiran sisälle..
Siitäkin talvesta selvisivät.
Onko tyhmyyttä vai hulluutta, jos tässä kehittyneessä ja tehotuotetussa yhteiskunnassa pakenee korpeen leikkimään selviytyjää?
Ja jos siitä nauttii, onko kyse uutuudenviehätyksestä vai paikkansa löytämisestä? Sillä lienee kuitenkin merkitystä, että olemme itse keksineet haluta tätä, ei ole kyse perinnöstä tai siitä
että äidinmaito olisi maistunut maatilalta.
Talvi. Elämän itsestäänselvyydet
saavat jälleen uusia merkityksiä. Kun asuimme kaupungissa, talven kesästä erotti loska. Ja jos lunta joskus sattui satamaan tai pakkanen paukkumaan, ei moista huomannut astuessaan ulos keskuslämmitetystä kaksiosta auratuille ajourille,
tai noustessaan aina kulkevan linja-auton kyytiin, joka hemmetti soikoon oli MINUUTIN myöhässä! Maailma ympärillämme oli kovin valmis ja pysähtymätön - meistä riippumaton.
Itsepäinen itsenäisyydenhalu - sitä se on. Se on meissä molemmissa. Ensimmäiset kipponi ja kuppini ostin jo
kymmenvuotiaana. Ne odottivat malttamattomasti kaapissa, että käärisin ne sanomalehtiin ja kuljettaisin mukanani paikkaan, jossa olin omillani. Ja ei, minulla ei ollut traumaattista lapsuutta, josta yritin pyristellä irti. Vaan pikemminkin
onnellinen ja turvallinen juurakko, joka antoi minulle mahdin unelmoida ja uskaltaa.
Paljon on
haaveita jo täytetty, mutta silti ei koskaan saa lakata haaveilemasta lisää. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että parempi överit, kuin vajarit. Joten kun kerta omilleen haluttiin, niin ollaan sitä sitten sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Täällä kukaan ei tee asioita puolestamme - ellemme maksa siitä. Ja koska sattuu olemaan säästämisen moniottelija, tekee mieluiten
kaiken voitavan itse. Raskasta, mutta elämänmakuista. Meitä on moneksi ja ymmärrän myös heitä, jotka yhtiövastikkeen muodossa ostavat itselleen aikaa ja vapautta. Vapaus on suuri sana ja suurenmoinen olotila. Kullekin
ihmiselle se merkitsee eri asioita, mutta päämäärä on sama; siihen pyrkiminen kulkee käsikädessä onnellisuuden kanssa.
Minulle vapautta on omistaa pieni pala maata ja kuvitella, että voin elää sen keskellä haluamallani tavalla. Se luo turvallisuudentunnetta ja sen tunteen eteen on valmis tekemään
töitä. Vapautta on myös haaveilla tulevasta. Veikkaan, että sata vuotta sitten tammikuussa, vuoden kylmimpään aikaan, emännät jo hiljaa mielessään haaveilivat keväästä.
Sitä samaahan tässä minäkin - pysyisi eläinten juomavedet sulana.
Terveisin
Oman elämänsä emäntä