Terveisin Lapiovaaran nuori emäntä!

Pelkoa ja inhoa lost finlandiassa

 

Pahimmat liekit ovat tukahtuneet, mutta vielä savuaa.

Savu on kitkerää ja kirvelee silmissä. Savu sisältää pelkoa, tietämättömyyttä, hämmennystä ja äidinmaidosta imettyjä fraaseja. Pelkään puhua aiheesta, välttelen. Kriittisyyden kestän, mutta entä jos jollakin, muuten niin ihanalla ihmisellä, on totaalinen ymmärtämättömyys ja haluttomuus ajatella asiaa muulta, kuin vihan maustamalta näkökannaltaan. Sitä harvoin kykenen sulattamaan. Pyrin olemaan rohkea mielipiteideni kanssa, mutta ei ole helppoa, jos pitää pelätä, että langat, jotka muuttajana täällä olen solminut, katkeavat.

 

Tähänhän tämän asian kanssa on tultu. Ihmiset valitsevat leirinsä, elleivät pysty avartamaan näkökenttäänsä. Aluksi olin yksi heistä, enkä sietänyt vastakkaisia kommentteja. Nykyään hyväksyn ja ymmärrän kriittisyyden siihen pisteeseen asti, kun IHMINEN alennetaan sylkykupiksi tai jälkipolville opetetaan kenellä on oikeus täällä elää ja kenellä ei.

 

Kaikki varmasti jo hoksasivat, että puhun pakolaistilanteesta.

 

Muu Suomi ei ole sen parempi tai pahempi.

Se kuitenkin sanottakoon, että kerkeävänä ihmisenä olen ehtinyt haalia itselleni kaveruuksia suomen jokaisesta ilmansuunnasta, ja surullisimmaksi tulen tästä kotiseutuni ilmapiiristä. Nyt, jälleen täällä itärajalla asuessani tuntuu, että keppiä pitää viuhtoa jäällä joka kerta ennen kuin suunsa avaa. Olen aina ollut ylpeä juuristani ja ratsastanut sillä maineella, jonka pohjoiskarjalaiset ovat avoimuudella, sosiaalisudella ja vieraanvaraisuudellaan ansaitusti hankkineet. Tällä hetkellä pohjoiskarjalainen mielletään nakkikioskilla nyrkkejään hiovaksi rasistiksi. Virkavaltakaan ei osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla, vaan syyttää resurssipulasta epäoikeutetusti pakolaisia, mikä taas on omiaan lisäämään auktoriteettiuskollisen kansan negatiivisia asenteita.

 

Venäjän jättämät arvetko ne täällä avautuvat? Sukupolvi toisensa jälkeen muistaa kyllä, sitä en epäile. Mutta muistissa on vain riistäminen ja vähiten se apu, jota maamme hädän hetkellä sai.

 

Kun vihdoin ja viimein sisäistin ajatuksen, että maailma ei pyöri meidän ympärillä, vaan me yhdessä muiden kanssa pyöritämme tätä maailmaa, vapauduin pelosta ja sain tilalle rohkeutta. Hah, kuulostaa aivan hengelliseltä valaistumiselta, mutta sitähän se peloista vapautuminen toisaalta on. Tajusin, että on täysin itsekästä elää herttaisessa lintukodossa (sillä sitähän Suomi on, kaikesta valituksesta ja epäkohdista huolimatta. Mutta huom! MELKEIN aina kannattaa valittaa! Se on tie uudistukseen!) ja sulkea silmänsä maailmalta. Tällä hetkellä voimme tehdä edes jotakin, kuten auttaa heitä, jotka tänne jäävät. Tuskin muuttaa tilannetta kassajonossa asian tiimoilta vaihdetut kirosanat, tai facebookissa ihmisyyttä halventavat mielipiteet. Tästä tilanteesta on suunta vain ylöspäin ja meillä on sen eteen korsia kannettavanamme.

 

Ihmisten elämä hyvinvointivaltiossa ruohonjuuritasolla on juuri niin pirun yksinkertaista, kuin että hyvään vastataan hyvällä, ja pahaan pahalla. Toki joukkoon mahtuu psykopaatteja, mutta nehän on niitä yksittäistapauksia. Jälleen, haha! Koko yksittäistapaisuushan on nykyään pelkkä sarkastinen huomautus. Suurin osa yksittäistapauksista on kuitenkin ihan suomessa syntyneitä, eikä sairaalle aivopesulle altistettuja ääriliikkeen edustajia. Missä siis meni vikaan?

Katsokaamme peiliin ja palatkaamme ruohonjuuritasolle! Koska sen me voimme tehdä! Suomessa hyvällä on voimaa. Toista on toisaalla..

 

Oman julmuuteni haluan osoittaa sillä, että sitoisin ymmärrykseen haluttoman ihmisen tuoliin kahdeksi tunniksi seuraamaan dokumentoitua materiaalia siitä elämästä, mitä monet suomeen tulleista pakolaisista ovat ennen tänne pääsyään kokeneet. Jos se ei tee nöyräksi, voisin suositella jotakin hyvää terapeuttia. Suosittelen myös kaikkia, jo nöyriä ihmisiä, vilkaisemaan noita dokumentoituja kauheuksia. Mikä mahtoi olla näiden dokumenteissa nähtyjen ihmisten taistelu, jos minulle taistelua tuotti pelkkä katsominen?

 

Elämä on yhtä tunteen, järjen ja suhteellisuuden tajun kanssa kamppailua. Täällä minä suomessa vaahtoan facebookissa, kun työläisiltä leikataan euroja, ja samaan aikaan toisaalla isis on kaapannut perheenäidin ja tämän tyttären. Molempia orjuutetaan tavalla, jota ei tohdi edes sanoin kuvailla. He onnistuvat pakenemaan ja siitä alkaa perheen pakomatka kohti turvallisempaa elämää. Suuri osa pyrkii lähtemään, ennen kuin tällaista pääsee tapahtumaan. Pelko ajaa matkaan.

 

Suomessa kohdattu vaino ja viha ei ole mitään siihen verrattuna, mitä pelkoa he ovat kokeneet, mutta miksi lisää? Miksi?

 

Ja jos johonkin negatiiviset tunteensa haluaa kanavoida, niin mieluiten päättäviin elimiin. Ei ihmisiin, jotka tulivat tänne halusta elää ilman kuolemanpelkoa. Sorsimalla päättäjiä, sorsimme heidän työnsä tulosta, mutta sorsimalla pakolaisia, sorsimme heidän ihmisyyttään. Ero on suuri ja ratkaiseva.

 

Miksi ihmeessä tänne tulvii niin paljon pakolaismiehiä? MIKSI? Suurin osa keskusteluistani alkaa tällä vastapuolen esittämällä kysymyksellä. Kun olin vähänkin perehtynyt Isikseen ja tuohon kaaokseen, ei minun enää, pienen pojan äitinä, tarvinnut kummastella moista. Kun joskus kyseessä olisi poikani henki tai hänen sielunsa kauppaaminen, rukoilisin että hän lähtisi pois. Ja toivoisin joskus vielä näkeväni...

 

Entäs sitten ne onnenonkijat, elintasosurffaajat? Noh, suurin osa heistä lähetetään pois, koska loppujen lopuksi pidempiä oleskelulupia saa vain murto-osa maahan tulleista. Ja ne onnenonkijat jotka maahan jäävät, jääköön. Maailmalla on varmasti triplaten suomalaisia onnenonkijoita, itsekin olen ollut yksi heistä. Mutta ei tullut onnea, tulin takaisin - niin käy monelle onkijalle, kun ei tärppää.

 

Okei, taloustilanteemme on mittareiden mukaan heikko, mutta meillä sentään on rauha maassa ja lamasta on ennenkin noustu! Tosin väärillä ratkaisuilla Suomesta saattaa tulla toinen jenkkilä, jossa köyhä raataa samaan aikaan kolmea työtä elättääkseen perheensä. Lähikaupassa kohtaa monisairaita ja hoitamattomista vammoista kärsiviä ihmisiä, koska ihmisten eriarvoisuus korostuu. Mutta se on aivan toinen tarina, joka ei ole pakolaisten syytä.

 

Ja ettäkö meiltä vietäisiin meidän suomalaisuus, tuo ah, niin rikas, rakas, hassu ja jäyhä kulttuuri? Ei viedä, jos itte sitä vaalitaan. Mie opettelen justiinsa mummon juuresta ruisleipää paistamaan ja kolmevuotias tyttöni osaa jo piirakat rypyttää. Toki kulttuuri on muutakin kuin karjalanpaistia ja kaatokännejä. Se on vaikkapa sitä, että halutaan ylpeydellä jakaa muualta tuleville sitä, mikä meille on tärkeää. Ihan vaikkapa lähtien siitä, että pohjoiskarjalaisena ihmisenä, miusta olis älyttömän hienoa jos “muukalainen” istahtaisi pullakahville meidän pöytään. Lämmöllä muistelen miten meidätkin vastaanotettiin tälle kylälle. On minun vuoroni olla vieraanvarainen.

 

Kerrankin olis tässä tuvassa hiljanen emäntä, kun ilman yhteistä kieltä koitettas kahvia litkiä. Juokohan ne edes kahvia? Pitää varata teetä. Riittääköhän elekieli? Päätän turvautua siihen äidinmaidosta imettyyn rempseyteen ja luottaa, että kun on ihminen ihmiselle - se riittää. Vierailun jälkeen, ilman yhteistä kieltäkin, tajuan varmasti yhä selkeämmin, miten onnekas olen, että saan asua juuri täällä missä haluan, tehden juuri niitä asioita, joita haluan. Lapset eivät edes huomaisi, että meillä on “muukalaisia”, koska eivät he tiedä sellaisesta. He pitäisivät näitä vain meidän vieraina, ihmisinä. Lapset ovat niin kauan täydellisiä, kunnes ne aivopestään vanhempien ennakkoluuloilla, peloilla ja ahtailla ajatuksilla. Aika rankka mielipide, mutta olkoon..

 

Kun vielä saisi näppäiltyä puhelimeen sen Kiteen Koivikon numeron. Ettei jäisi sanahelinäksi..

 

Näiden ajatusten myötä saattoi kumppari upota Valkeasuohon, mutta jos sen myötä jonkun pää sieltä nousee, niin antaa saapikkaiden mennä!

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

02.06 | 20:30

Kauniissa Karjalan vaaramaisemissa luonnon keskellä sijaitsee rauhallinen rivitaloyhtiö. Huhtilammen kylältä löytyvästä talosta on vapaana edullisia ja siistikuntoisia asuntoja. Kaikki kylpyhuoneet ovat juuri tyylillä remontoituja. Jänisjoen vesireitti ta

...
04.04 | 17:41

Hei Tuula! Kyllä me teidät täällä muistamme oikein hyvin!
Tervetuloa käymään taas!

...
24.03 | 08:17

Tervehdys Hämeenlinnasta. Kivoja valokuvia ja ihana käsintehty kartta. Toimimme mieheni kanssa Raatevaarassa 1995-2005. Sinne jäi sydämemme.

...
07.11 | 19:12
Vatasen kanala on saanut 2
Tykkäät tästä sivusta